lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Blogi on ollut muutaman kuukauden talviunilla ja kerännyt voimia lähestyvää mökkikautta varten. Lepo on tehnyt hyvää, sillä mielessä tulvii uusia ideoita ja inspiraatiota.

Nyt hiljennytään kuitenkin joulun viettohon ja iloitaan siitä, että hyvässä lykyssä uusi mökkikausi alkaa jo muutamien kuukausien päästä.

Hyvää joulua Ruusulasta!









maanantai 10. lokakuuta 2016

Pohdintaa ensi kesän projekteista

Talvi on mukavaa aikaa mökkeilijän näkökulmasta siinä mielessä, että silloin voi rauhassa suunnitella tulevan kesän projekteja. Ensi kesäksi Ruusulaan ei ole luvassa suuren suurta remppaa, mutta pikkumuutoksia kyllä.

Pukuhuoneen viimeistely. Ihana marokkolainen muovimatto on Bauhausista peräisin ja edustaa hieman erilaista linjaa kuin muu Ruusula. Senpä takia en ihan saanut päähäni millaiselta saunan pukuhuone näyttää noin muuten, että yhdistelläkö ruusuja marokkolaiseen lookkiin vai miten.
















































Kesäkeittiön viimeistely. Harkitsen kesäkeittiön ulkopintojen maalaamista. Grilli täytyy hommata, samoin tiskaukseen vaadittavat välineet. Varustetaso on lähes pyöreä nolla (sitä grillaamista silmällä pitäen), joten saan kierrellä kirppareita oikein huolella talven mittaan.
















































Järviheinän perkaus rannasta. Tämä on pakko vihdoinkin tehdä, enkä oikein ymmärrä miten tämä on voinut venyä kaksi vuotta.
















































Aitan kunnostus. Aitta on toiminut vuosia sitten suloisena vierasmajana. Silloin siellä oli katosvuode ja vanha arkku yöpöytänä. Valitettavasti hiiret pitivät siitä yhtä paljon, ja synnyttivät katosvuoteessa jälkeläisensä. Nyt haluaisin taas kunnostaa aitan, sillä viime vuodet se on toiminut lähinnä varastotilana. Mutta mitä ihmettä niille hiirille tekisi?





























Patioiden kaiteet. Hyvällä alulla jo, mutta täytyy vielä viimeistellä. Kyllä muuten rantakin näyttää ankealta näin syksyllä kun kesäkalusteet on jo kannettu talvisäilöön :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Vellikello

Kahden miehen - ison ja pienen - kanssa kun asuu, niin kunnon vellikello tulee tarpeeseen. Ensi kesänä aion kilkatella tätä kirpparilta löytynyttä kelloa ruoka-aikaan tai kun tulee muuta asiaa ;)

Kaunistin kellon Minna Immosen nätillä ruusutarralla, jonka löysin Prismasta.




lauantai 1. lokakuuta 2016

Mitä tuli tehtyä?

Mökkikauden päätyttyä on hyvä hieman summata mennyttä kesää ja sitä mitä saatiin aikaiseksi. Mökkeilyn yksi suolahan on erilaiset projektit, tai ainakin minulle ne ovat. Toisille mökki on työleiri, minulle taas rentoutumisleiri :)

Niin mitä me tehtiin?

Maalattiin terassin JA mökin lattia. Voi kuinka onnellinen tästä olenkaan! Terassi sai roimasti avaruutta ja valoa. Vaikka tumma lattia ei ollut minulle ihan nou-nou, niin kyllä vaan yhtenäisempi ilme on ihana. Myös mökin lattia sai valkoisen hunnun. Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin.





























Rakennettiin terassipatio. Tämä oli todellinen ylläri itselleni. Siitähän tuli kiva ja tosi kätevä! Kuinka ihanaa onkaan juoda aamukahveja yläpatiolla, kuunnella linnunlaulua ja katsella ulapalle. Puhuttakaan siitä, kuinka paljon helpompaa on ajaa taaperon rattaat etuovelle.

















































Rakennettiin kesäkeittiö. Nimeltään Lippakioski. Tämä projekti jatkuu mm. varustuksen hankkimisella ensi kesänä, mutta runko on nyt valmiina.






























Hankittiin mökkiin ja terassille uusia kalusteita. Aika ihana oravapinnasänky esimerkiksi. Vaan jääköhän se pieneksi jo ensi kesänä...
















































Kaiken ahertamisen lomassa ehdittiin kyllä rentoutuakin :)




tiistai 27. syyskuuta 2016

Olkilaukut

Kirpparireissulöytöjä lisää...Pari ihanaa olkilaukkua löytyi samalla kertaa. Ne pääsivät virkattujen kavereidensa seuraan. Kuten kuvasta näkyy naulakko alkaa olla liian pieni laukkukokoelmalle. Jotain tarttee tehdä, mutta jääkööt se ensi kesään.




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mökki talviteloille

Näillä näppäimillä Ruusula siirtyy talviteloille.  Emme enää tänä vuonna yövy siellä. Terassin tyynyt on kannettu mökkiin sisään, saunan vesiastiat tyhjennetty, piharekvisiitta kuten lyhdyt kannettu sisätiloihin suojaan ja lakanat ja pyyhkeet viety kaupunkikotiin talvehtimaan. Talvi on ankara, kuten isäni totesi, ja hirsimökissä, jota ei talvella lämmitetä, pesiytyy kosteutta, joka sitten imeytyy mm. petivaatteisiin. Keväällä mökkiä lämmitetään ja tuuletetaan pitkään, jotta siitä tulee taas miellyttävä majailla.

Tällä hetkellä mieli miettii miten sitä jaksaa odottaa kevättä. Vähän samaa haikeutta on ilmassa kuin katsellessa muuttolintujen lähtemistä. Päivävisiitit ilmojen salliessa auttavat ikävään, mutta marras-joulukuun pimeillä tuskin Ruusulaan matkaamme.











perjantai 23. syyskuuta 2016

Tarjotinlöytö

Löysin kirpparilta Ruusulaan just eikä melkein sopivan tarjottimen. Hintaa oli vain kolme euroa ja sen nähdessäni oli vaikea peittää riemastusta.

Tarjotin tulee varmasti käyttöön, mutta en mitenkään raaski piilottaa sitä kaappien sisään vaan laitoin sen paraatipaikalle keittiöpyyhehyllyn päälle.

Riemusta puheen ollen...löysin toiselta kirpparilta unelmieni rahin Ruusulaan. Se oli päällystetty ruusukankaalla, siinä oli pastellinvihreät jalat ja säilytystilaa sisällä. Kaunotar oli piilotettu romun alle, mutta kirppishaukkana osasin penkoa sen esiin. Sitten pettymys: ei hintaa! Olen epäillyt salaliittoa: joku on vienyt hintalapun mukanaan ja yrittänyt piilottaa rahin :D Nimittäin kyseisellä kirpparilla käy vain käteismaksu ja minäkin olen joskus joutunut puntaroimaan mitä kaikkea voin ostaa. Ajatella! ;)




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Lepohetki laiturilla

Just nyt tuntuu siltä, että voisin kölliä peiton alla laiturilla ja tuijottaa ulappaa, juoda kuumaa kaakaota ja vaan olla. Miniloma mökillä, miten ihana ajatus...harmi vaan ei taida olla realismia ympäriinsä ryömivän taaperon ja arjen ahertamisen takia.

Onneksi voi haaveilla :))




maanantai 19. syyskuuta 2016

Ihana viltti

Kierrätyskeskuksesta löytyi ihana puuvillaviltti parilla eurolla. Siinä ei ole ruusuja, hälyttävää kyllä ;) Tuntumaltaan ja kuosiltaan se silti ihastutti. Ja väriensä puolesta se sopii rottinki- ja ruusujuttujen pariksi.

Terassipatio on saanut valkoisen kaiteen taaperoturvallisuuden nimissä. Suunnittelen siihen jotain kukkaviritelmiä ensi kesänä :)





lauantai 17. syyskuuta 2016

Parasta syksyssä

Illat pimenevät ja talvi lähestyy. Ihan parasta syksyssä on laittaa takkaan tuli ja sytyttää kynttilät. Keittää teetä ja nautiskella sitä kiikkustuolissa. Jos virkkuut ovat kädenulottuvilla niin virkata mummonneliö jos toinenkin.

Kuinka erilaiselta Ruusula näyttääkään takkatulen ja kynttilöiden valossa. Kotoisalta ja kutsuvalta, eri tavalla kuin kesällä.

Ihanat ruusukynttilät ovat Prismasta ja isoja tulitikkuja ostin Mosa Interiors-kaupasta. Olen pitkien tikkujen fani takan- ja saunanlämmityshommissa, joita on luvassa tänäkin viikonloppuna.

Kotoisaa viikonloppua :)







torstai 15. syyskuuta 2016

Romulyhdyt

Nämä ihanat romulyhdyt löytyivät kierrätyskeskuksesta. Mies totesi, että mitä romumpaa, niin sua kiinnostaa. Totta! :D







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...