sunnuntai 28. helmikuuta 2016
perjantai 26. helmikuuta 2016
Työmaakopin terassi
Papalla on muutama vanha työmaakoppi varastoina, joissa säilytetään mm. puita ja työkaluja. Yksi niistä sijaitsee Ruusulan tontilla, keltainen koppi nimeltään. Keltainen koppi oli keltaisen värinen tullessaan mökille, mutta se maalattiin punaiseksi, ihan sillä että sopisi paremmin muiden rakennusten joukkoon. Nimi ei kuitenkaan vaihtunut, lähinnä sen takia, että erotamme mitä punaista (keltaista) koppia tarkoitetaan. Se tietysti aiheuttaa väärinkäsityksiä. Muutaman kerran mies on tullut tuskastuneena jupisten sisään, ettei löydä keltaista koppia, josta puita piti hakea...ooops :D
Kopperolla on yksi lyömätön ominaisuus Ruusulan maalla. Sen sijainti on paras auringonnousun näkökulmasta.
Viime kesänä sisko ehdotti, että mitäpä jos kopperon terassille rakentaisi kahvittelupaikan, josta voisi aikaisina aamuina ihastella auringonnousua ja nauttia kahvikupposen aamun lämmössä.
Idea oli hyvä ja innostuin siitä valtavasti. Nimittäin jos jokin on parasta mökillä, niin aikaiset aamut kun aurinko nousee ja linnut livertävät <3
Tässä näkymä kopilta pellolle aamutuimaan. Niitty(kukkia), perhosia, hyönteisiä, lintuja ja tie. Kerran vieraana oli metsäkauris. Yleensä tuota jättimäistä puukasaa ei ole, viime vuonna oli vaan megalomaaniset harvennushakkuut, joista sitten saatiin muutama saunapuu. Ei mahtunut kuin pellolle :D
Kopin (terassin) nykykunto. Aika karsee.
Tämän verran ehdin viime kesänä tehdä, eli en paljoa :D Pöytä ja horsmat on kai parempi kuin ei mitään. Paljon tähän on ideoita, mm. maalia ja lyhtyjä sekä yleistä siivoamista...visio on hyvä, mutta vaatii työtä. Toki todo-listalla on muutama muukin homma, mutta en silti luovuta tämän suhteen.
Tästä jatketaan tulevana kesänä - jos sais nauttia ne aamukaffet auringonnousussa :)
Kopperolla on yksi lyömätön ominaisuus Ruusulan maalla. Sen sijainti on paras auringonnousun näkökulmasta.
Viime kesänä sisko ehdotti, että mitäpä jos kopperon terassille rakentaisi kahvittelupaikan, josta voisi aikaisina aamuina ihastella auringonnousua ja nauttia kahvikupposen aamun lämmössä.
Idea oli hyvä ja innostuin siitä valtavasti. Nimittäin jos jokin on parasta mökillä, niin aikaiset aamut kun aurinko nousee ja linnut livertävät <3
Tässä näkymä kopilta pellolle aamutuimaan. Niitty(kukkia), perhosia, hyönteisiä, lintuja ja tie. Kerran vieraana oli metsäkauris. Yleensä tuota jättimäistä puukasaa ei ole, viime vuonna oli vaan megalomaaniset harvennushakkuut, joista sitten saatiin muutama saunapuu. Ei mahtunut kuin pellolle :D
Kopin (terassin) nykykunto. Aika karsee.
Tästä jatketaan tulevana kesänä - jos sais nauttia ne aamukaffet auringonnousussa :)
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Rannalla
Anoppilan mökillä on varmaan yksi Suomen hienoimmista rannoista. Superflunssassa on ihana muistella parin vuoden takaisen kuuman kesän uintiretkeä. Sain seuraa rohkelikosta. Tyypit eivät nokkaansa lotkauttanut minulle ja taisikin olla niin, että minä olin heidän mailla eikä päinvastoin ;)
Hei kaverit, älkää jättäkö :D
Hei kaverit, älkää jättäkö :D
maanantai 22. helmikuuta 2016
Makeeta
Sairastuvalta hei. Koko perhe on rs-viruksen kourissa, mutta onneksi pienin alkaa parantua. Sairaana lääkitsen itseäni kuuman juoman ohella karkeilla ja muilla herkuilla. Kummasti auttaa!
Näillä herkuilla alkoi viime vuoden mökkikausi eli syöty on, kuten myös meidän sairastuvan herkkuvarastot kohta. Help! :)
Näillä herkuilla alkoi viime vuoden mökkikausi eli syöty on, kuten myös meidän sairastuvan herkkuvarastot kohta. Help! :)
lauantai 20. helmikuuta 2016
Peilityyni
Meidän vauva on sairastellut ja se on aiheuttanut huolta ja vienyt voimia, niin pieneltä kuin meiltä isommiltakin. Reipas pikkuinen kuitenkin on ollut ja onneksi paranemaan päin <3
Alla peilityynit näkymät keväiseltä järveltä parin vuoden takaa. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja myrskyn jälkeen on tyyntä. Eikös niin :)
Alla peilityynit näkymät keväiseltä järveltä parin vuoden takaa. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja myrskyn jälkeen on tyyntä. Eikös niin :)
torstai 18. helmikuuta 2016
Ruusukuppi ja Arabia-lautanen
Äidin kirppislöytöjä...ihana Arabian lautanen ja ruusukuppi. Lainasin yhdet Ruusulaan. On vaan niin kivat ja sinne sopivat.
Kirppistely kulkee kyllä meidän perheen geeniperimässä. Jännä nähdä miten oman pojan kohdalla käy :)
Kirppistely kulkee kyllä meidän perheen geeniperimässä. Jännä nähdä miten oman pojan kohdalla käy :)
tiistai 16. helmikuuta 2016
Kolme asiaa, joita kaipaan kesästä juuri nyt
Vilvoittelu mökin terassilla saunan jälkeen.
Itsetehty raparperimehu mintulla höystettynä.
Paljaat varpaat. (kiitos kuvausmalli-Sadulle)
Itsetehty raparperimehu mintulla höystettynä.
Paljaat varpaat. (kiitos kuvausmalli-Sadulle)
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Ystävänpäivänä
Äiti muisti minua ystävänpäivänä ihanalla sydänkorurasilla.
Se on kirppislöytö, jota äiti on käyttänyt korurasiana. Kuolasin sitä vissiin sen verran kauan, että hän heltyi sen minulle lahjaksi antamaan <3
Se on kirppislöytö, jota äiti on käyttänyt korurasiana. Kuolasin sitä vissiin sen verran kauan, että hän heltyi sen minulle lahjaksi antamaan <3
torstai 11. helmikuuta 2016
tiistai 9. helmikuuta 2016
Maire-tädin soittorasia
Maire-tätini muutti vanhainkotiin ja päätti jakaa tavaransa sukulaisilleen. Minulle päätyi tosi outo soittorasia, josta en osaa päättää onko se hieno vai ruma. No ruusuinen ainakin ja vähän kitch.
Kuva on otettu vanhempieni luona (kääk kun oli taas huonot kuvauskelit valon kannalta), jossa olimme Samuelin kanssa viikonloppumatkalla. Samuel kyllä arvosti soittorasiaa kovasti ja hänen ilokseen se Ruusulaan viedäänkin. Ja ehkä vähän minunkin ilokseni :)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Sininen ruusu
Kirpparilta löytyi iso sininen ruusuhiuskoriste. Se on jännää materiaalia, liekö jotain huopaa ja kuten kuvatkin kertovat se muuttaa hieman väriä valon mukaan (okei, näyttää homeiselta :D ). Hiuksiini se ei tule päätymään, mutta testailin sitä mm. pinnatuolin koristeeksi. Jopa mies kehui, että aika hieno. Ooo.
Voipi olla, että Ruusulaan se on liian oudon värinen, mutta ehkä keksin sille kotoa jonkun paikan. Pinnatuoleja ainakin riittää :))
Voipi olla, että Ruusulaan se on liian oudon värinen, mutta ehkä keksin sille kotoa jonkun paikan. Pinnatuoleja ainakin riittää :))
perjantai 5. helmikuuta 2016
torstai 4. helmikuuta 2016
Pari pientä kirppislöytöä
Esittelyssä pari kirppislöytöä.
Kukkasakset. Näillä leikataan mökin pellolta luonnonkukkakimppuja <3
Pienen pieni (sormus)lautanen. Sekä minun että miehen rinkuloille.
Kukkasakset. Näillä leikataan mökin pellolta luonnonkukkakimppuja <3
Pienen pieni (sormus)lautanen. Sekä minun että miehen rinkuloille.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Tilkkutyyny
Taas hieman tyynyrakkautta...tämä yksilö ei ole kirpparilta, vaan Jyskistä. Viime vuosina olen alkanut innokkaasti tutkia myös halpaketjujen tarjontaa, sillä joskus niistä tekee kivoja pieniä löytöjä edullisesti. Tämä tyyny tarttui matkaan kun kävimme ostamassa turkoosit rantatuolit Ruusulaan. Paikkansa se löysi Ruusulan terassilta rottinkituolin kaverina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)