Tänä kesänä tuli innostus itse tehtyihin hampurilaisiin. Meidän versio oli varsin simppeli. Kahden grillissä paistetun paahtoleivän väliin kasattiin salaattia, tomaattia, cheddaria, itse tehdyt jauhelihapihvit (tosin Lidlin valmiit Hereford-pihvit ajaisivat saman asian) sekä runsaasti Helmannsin majoneesia. Tosi hyvää ja yksinkertaista.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
perjantai 21. elokuuta 2015
Lounasta patiolla
Lounasta rannassa. Tarkemmin sanottuna parmankinkkusalaattia ja manchego-juustoa nautittuna patiolla. Eikä satanut. Lounaan jälkeen loikoiltiin ja syötiin salmiakkia. Luksusta.
Elokuun helteet yllättivät työssäkävijän, joka lomaili heinäkuussa, mutta ehtipä sitä nauttia mökillä kesähelteistä ainakin yhden päivän verran.

keskiviikko 19. elokuuta 2015
sunnuntai 16. elokuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Itse tehty lakritsijäätelö
Synttäriyllätyksenä tarjoiltu itse tehty lakritsijäätelö on superherkkua. Se on helppo ja nopea tehdä mökillä, mutta vaatii jääkaapin pakastelokeron tai pakastimen.
Näin se tehdään (2:lle):
1. Vaahdota 2 desiä kuohukermaa.
2. Sekoita ruokalusikalla puoli purkkia kondensoitua maitoa vaahdotetun kerman joukkoon.
3. Pursota taikinaan valmista lakritsikastiketta pystyraidoiksi. Sekoita sen jälkeen muutaman kerran varovaisesti niin, että kastikeraidat ovat epätasaisesti ympäri jäätelöä.
4. Laita pakastimeen ja anna olla yön yli.
5. Ota jäätelö pehmenemään huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua.

maanantai 10. elokuuta 2015
Synttäriyllätys
Mies täytti vuosia ja järkkäsin yllätyssynttärit...tai lähinnä yllätysaamupalan.
Kortti jäi ostamatta, joten kirjoitin onnittelutekstin Granitin vesiliukoisella tussilla peiliin. Mummo toi neljä ruusua maljakkoon omasta puutarhastaan ja pöydässä oli tarjolla mm. tuoreita croissantteja, maapähkinävoita, itse tehtyä lakritsijäätelöä (resepti tulossa), pensasmustikoita, leipää ja tietysti kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua.
Croissanttien ulkonäkö on epäillyttävä - mummo avusti niiden valmistamisessa ja ilmeisesti kohotuksessa jokin meni pieleen. Näyttävät ehkä enemmän pasteijoilta. Maku oli kyllä hyvä ja tunnistettava.
Aikuisena on kivaa kun aamupalallakin voi syödä jäätelöä ja muuta makeaa. Ainakin synttäripäivänä :))

lauantai 8. elokuuta 2015
Maidonkaadin
Kirpparilta löytyi hauska puunvärinen maidonkaadin, jonka sprayasin valkoiseksi. Pohdin että varsinkin jos pöytä katetaan ulos tuollainen kaadin voisi olla kiva, eikä se lisää tiskiäkään. Kokeiltu ei ole vielä käytännössä, saapi nähdä meneekö se ensi kesään asti..
torstai 6. elokuuta 2015
Tervaköysi huussiin
Huussijutuilla jatkuu.
Ulkohuussin ilmanvaihto lienee yksi epämieluisimmista asioista mökkeilyssä - siis jos se ei toimi kunnolla.
Ruusulan huussissa on ollut pientä epävireisyyttä, joten turvauduin vanhaan hajunkarkoituskikkaan.
Hommasin Prismasta putelin tervaa, mummolta lasipurkin ja papalta köydenpätkän. Kastelin köyden tervaan ja laitoin sen lasipurkkiin. Nyt se toimii luonnollisena hajusteena huussissa.
Keskustelupalstoilta oppineena käsittely pitäisi toistaa noin pari kertaa kesässä. Lisäksi ostoslistalle täytyy laittaa Kekkilän hajusieppoa.

tiistai 4. elokuuta 2015
Vesisäiliön muodonmuutos
Huussin seinässä oli vuosia söpö vaaleanpunainen vesisäiliö. Ulkoilmassa sen värit kuitenkin haalistuivat auringon ja muiden luonnonvoimien vaikutuksesta. Kyllästyin sen kulahtaneeseen ilmeeseen...toisin sanoen se ei rapistunut arvokkaasti :)
Pienellä pintarempalla tästäkin selvittiin. Sprayasin säiliön valkoiseksi ja siirsin sen huussin sisäpuolelle turvaan luonnonvoimilta. Ihan kuin uusi!
Ennen:
Jälkeen:

sunnuntai 2. elokuuta 2015
Taas oli aihetta juhlaan...
...nimittäin 47-vuotishääpäiväjuhlaan! Onnea isä ja äiti!
Aikamoista, että jotkut ovat oikeasti olleet niin kauan naimisissa (sen taisin sanoa isällekin, ihan ääneen).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)