keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kevyen kesäkeittiön tilannestatus

Kevyt kesäkeittiö etenee pikku hiljaa...tässä kohtaa katto ja kaksi seinää ovat pystytetty, ja lattiakin jotenkuten. Asettelin lyhtyjä etualalla kulkevaan rautalankaan, jotta muutkin (eli pappa, mummo ja mies muun muuassa) alkavat hahmottaa tämän rakennelman ideaa - siis miten siitä ehkä voi saada jollain lailla hauskan ja hienon käytettävyyden lisäksi. Kunhan runko on valmis aion maalata sen harmaalla puuöljyllä kauttaaltaan. Onneksi loma häämöttää, jotta ehtii tehdä töitä oikein urakalla ;) Ehkä myös jossain välissä pystyy nauttimaan patiokahveet.






Ps. Yllä oleva "ennen"-kuva näyttää seesteisen kahvihetken työntouhun lomassa. Oikeasti oli sen verran (muka) kiire, että en sitten huomannut termoskahvikannun pohjan olevan auki. Kaataessani kahvia sitä tuli kuppien sijaan koko pöytä litiläti täyteen ja minulla jäi kahvit juomatta...en myöskään ottanut "jälkeen"-kuvaa, joskin siitä olisi tullut hupaisa kun mies lorottaa pannun pohjasta kahvia kuppiinsa rantakivetyksellä :D

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannuksena

Juhannus oli erilainen kuin aiemmin, sillä perheen pienimmän hoivaamisen lisäksi tehtiin hommia oikein urakalla. Maalattiin sisältä ja maalattiin ulkoa. Sen lisäksi tuunasin Ruusulaan pitkään haaveilemaani pitsiovea (siitä lisää myöhemmin), värkkäilin kevyttä kesäkeittiötä (siitäkin lisää), yö- ja päiväkuvasin kukkia, nautin pikakahvit patiolla, sisustin terassia, saunoin ja kokkasin. Enkä ihan hirveästi muuta tehnytkään ellei nukkumista lasketa.

Eilen tie vei kotiin, ja on muuten ihan ihmeellistä olla kaupungissa kun on tottunut aloittamaan aamunsa kuuntelemalla ampiaisten surinaa - tänä vuonna tuntuu että niitäkin on ennätysmäärä.










lauantai 25. kesäkuuta 2016

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kisaväsymystä havaittavissa...

...enkä puhu jalkapallon EM-kisoista, vaikka nekin kyllä väsyttää ;)

Kun on koko talven ja kevään ideoinut Ruusulan sisustusta ja remonttia, tehnyt tarvike- ja tavaralistoja, organisoinut ja toimeenpannut, niin lähellä juhannusta alkaa tuntua takkia tyhjältä. Vaikka siis vielä on miljoona hommaa ja toiset miljoona uutta ideaa mitä kaikkea voisi tehdä. Runonmuodossa: Kiksejä saa, mutta välillä pitää huilahtaa.

Siispä pieni rauhoittuminen juhannuksen viettoon on paikallaan, jolloin yritän vaan olla möllöttää. Uudella energialla kohti heinäkuuta <3




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Koti vintage-koruille

Mikäpä muu kuin ruusukuppi.

Rakastan vanhoja koruja ja vanhoja ruusukuppeja. Käyttöön eivät kuvissa näkyvät yksilöt pääse, vaan viettävät eläkepäiviään kaunistamalla sisustusta.





keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pohdintaa projekteista

On jo kesäkuu...mihin aika oikein kuluu? Silmäilin Ruusulan todo-listaa tälle vuodelle ja voin ilokseni todeta, että Ruusulan kohennusprojektit ovat edenneet ainakin joiltakin osin.




Saunan pukuhuoneeseen on saatu uusi lattia. Pukuhuoneen stailaus on vielä pahasti kesken, joten eipä sieltä muuta näytettävää ole kuin pala upouutta lattiaa. Mutta siihen olen kyllä tosi tyytyväinen.















































Grillipaikka rannassa on muuttunut kevyeksi kesäkeittiöksi - paikaksi jossa voi tiskata ja grillata. Tästä oivalluksesta olen onnellinen, sillä mies on kaivannut parempaa tiskauspaikkaa. Tai no, katsotaan millainen lopputulos on ennen kuin hehkutetaan.

Järviheinää emme ehdi tänäkään kesänä harventaa. Vaikka kyllä pitäisi.



























Maalaushommia on tehty urakalla. Ikkunanpokien sisäpuolet, ovet, ja kaikista suurimpana ja tärkeimpänä Ruusulan lattia - tästä olen haaveillut monta vuotta, mutta kun mökillä ei kaikkea ehdi kerralla tehdä, niin ei siitä kai pidä stressiä ottaa. Ehkä on hyvä että haaveet ja unelmat toteutuvat pikku hiljaa. Se kai mökkeilyssä viehättääkin. Unelmat ovat pieniä, mutta toteutuessaan ne tuntuvat suurilta.


Heinäkuussa on kyllä tarkoitus ihan vaan lomailla mökillä :)

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Ruusulöytöjä Ruusulaan

Miehen bongaamat isot ruusukahvikupit.





Saippuaruusuja.





Arabian ruusukuppi.



 Kaikki kierrätyskeskuksesta :)

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kevyen kesäkeittiön suunnittelua

Meidän mökkialueella on erilaisia säilytyspaikkoja rakennustarvikkeille ja haloille. Kuvassa näkyvä rautakehikko oli niistä yksi sellainen, se vain odotteli halkoja kattonsa alle.

Jostain alitajunnasta sain älynväläyksen (tai no nähtäväksi jää millainen väläys tämä oli ). Pohdin, että mitäpä jos rautakehikosta tekisikin Ruusulan pihalle niin sanotun kevyen kesäkeittiön, jonne asennettaisiin tiskipöytä ja sähkögrilli. Tiluksille on kaivattu sekä grilliä että ulkotiskauspaikkaa, ja tämä suunnitelma yhdistää ne molemmat. En halunnut tästä mitään monivuotisprojektia, vaan nimensä mukaisesti nopeasti valmistuvan ja kevyen version kesäkeittiöstä. Sen takia päädyimme sähkögrillin hankintaan, vaikka toki muurattu olisi paljon kauniimpi. Sitä voi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa miettiä.

Nähtäväksi jää tuleeko tästä ihan kammo, vaiko hieno. Toivottavasti juhannuksen jälkeen on enemmän näytettävää.



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kamiina

Ruusulassa on takan lisäksi vanha kamiina. Sillä saa lämmitettyä tuvan nopeasti ja lämmityshommien ulkopuolella käytän sitä kynttiläpöytänä.

Jännä juttu muuten tämä Ruusulan sisätilojen valokuvaus. En ole ennen huomannut, että takan muurin vanha punaruskea väri pilkottaa kamiinan vierestä! Että maalaushommiksi menee. Samalla aion maalata harmaat suojalevyt takan ja kamiinan edestä.

Pienet Arabian ruusulautaset ovat kirppislöytöjä. Ne ovat sen verran kolhiintuneita, etteivät oikein enää kelpaa kahvilautasiksi, mutta kynttilänalusina toimivat.




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Samettilamppu

Löysin Fidasta hienon samettisen hapsulampun Ruusulaan. Mies tosin kauhistui kun toin sen kotiin :D Perusteluita kysyttäessä vihreä väri hirvitti erityisesti. Tavallaan ymmärrän, sillä irrallisena se saattaa näyttää...no, erikoiselta. Minulla oli kuitenkin heti ajatus, että lamppu sopii Ruusulaan...

...ja siellä erityisesti raikkaan ruusutaulun viereen. Sen vihreä väri mätsää kivasti vihreiden ruusunlehtien kanssa. Ja hei hapsut ja sametti, voiko täydellisempää lamppua olla :)



lauantai 4. kesäkuuta 2016

Ruusurasia

Sain siskolta vuosia sitten kirpparituliaisena hienon ruusurasian. Jotenkin olin onnistunut sen Ruusulaan hukuttamaan, mutta löysin sen karsintaprojektin puitteissa. Tämä on se huono puoli "more is more"-sisustamisessa. Hienot esineet hukkuvat massaan.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Virkatut laukut

Olen aika hulluna valkoisiin virkattuihin laukkuihin ja pidän niitä mielelläni esillä. Mökillä ne ovat erityisen käteviä keveytensä puolesta ja niihin mahtuu yllättävän paljon tärkeitä tavaroita kuten vaippoja, tuttipullo sekä kamera. Etenkin kun suhataan vanhempien ja siskon mökkien välillä.

Laukkukokoelmani on kasvanut viime vuosina kirpparilöydöillä, itse virkatulla merimieskassilla sekä yhdellä Prismasta ostetulla laukulla, jonka tosin alunperin äiti osti itselleen ja saatoin ottaa sen pitkäaikaislainaan.

Seuraava virkkausprojekti on hakusessa, vaikka tälläkin hetkellä kaapissa odottaa kolme viimeistelemätöntä projektia.  Niistä kaksi on virkattuja laukkuja, joista toinen on valkoinen. Jospa sen viimeistelisi naulakkoon muiden seuraksi.






keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mummon nimipäivillä

Meidän perheessä on aina juhlittu nimipäiviä. Ihan sillä, että saadaan syödä kakkua :))

Mummo tarjosi herkullista mansikkakakkua nimppareidensa kunniaksi.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...