sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mökki talviteloille

Näillä näppäimillä Ruusula siirtyy talviteloille.  Emme enää tänä vuonna yövy siellä. Terassin tyynyt on kannettu mökkiin sisään, saunan vesiastiat tyhjennetty, piharekvisiitta kuten lyhdyt kannettu sisätiloihin suojaan ja lakanat ja pyyhkeet viety kaupunkikotiin talvehtimaan. Talvi on ankara, kuten isäni totesi, ja hirsimökissä, jota ei talvella lämmitetä, pesiytyy kosteutta, joka sitten imeytyy mm. petivaatteisiin. Keväällä mökkiä lämmitetään ja tuuletetaan pitkään, jotta siitä tulee taas miellyttävä majailla.

Tällä hetkellä mieli miettii miten sitä jaksaa odottaa kevättä. Vähän samaa haikeutta on ilmassa kuin katsellessa muuttolintujen lähtemistä. Päivävisiitit ilmojen salliessa auttavat ikävään, mutta marras-joulukuun pimeillä tuskin Ruusulaan matkaamme.











2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kesäisestä matkasta Ruusulan seudulla. Ihana, kun sinulla on koko mökki ruusuista ja minulla meidän mökin kammari. Me käymme mökillä talvellakin, toki vähemmän, mutta samat kuviot täytyy tehdä talven varalle Tauvonpaikassakin. :)

    Ruusuisia ajatuksia Sinulle vanhan muistosäkeen myötä.

    Ruusun sulle antaisin, mutta mistä sen nyt saan, kun halla vei mun kukkaset ja kohta lumi peittää maan.

    Uutta kesää odotellaan mökkiläisten näkökulmasta. Syksyn iloa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisu kauniista sanoista, piristivät päivää kovasti :) Syksyä myös sinne. Blogi päivittyy verkkaisempaan tahtiin, kunnes taas herää eloon uuden mökkikauden myötä <3 Sitä odotellessa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...