tiistai 27. syyskuuta 2016

Olkilaukut

Kirpparireissulöytöjä lisää...Pari ihanaa olkilaukkua löytyi samalla kertaa. Ne pääsivät virkattujen kavereidensa seuraan. Kuten kuvasta näkyy naulakko alkaa olla liian pieni laukkukokoelmalle. Jotain tarttee tehdä, mutta jääkööt se ensi kesään.




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mökki talviteloille

Näillä näppäimillä Ruusula siirtyy talviteloille.  Emme enää tänä vuonna yövy siellä. Terassin tyynyt on kannettu mökkiin sisään, saunan vesiastiat tyhjennetty, piharekvisiitta kuten lyhdyt kannettu sisätiloihin suojaan ja lakanat ja pyyhkeet viety kaupunkikotiin talvehtimaan. Talvi on ankara, kuten isäni totesi, ja hirsimökissä, jota ei talvella lämmitetä, pesiytyy kosteutta, joka sitten imeytyy mm. petivaatteisiin. Keväällä mökkiä lämmitetään ja tuuletetaan pitkään, jotta siitä tulee taas miellyttävä majailla.

Tällä hetkellä mieli miettii miten sitä jaksaa odottaa kevättä. Vähän samaa haikeutta on ilmassa kuin katsellessa muuttolintujen lähtemistä. Päivävisiitit ilmojen salliessa auttavat ikävään, mutta marras-joulukuun pimeillä tuskin Ruusulaan matkaamme.











perjantai 23. syyskuuta 2016

Tarjotinlöytö

Löysin kirpparilta Ruusulaan just eikä melkein sopivan tarjottimen. Hintaa oli vain kolme euroa ja sen nähdessäni oli vaikea peittää riemastusta.

Tarjotin tulee varmasti käyttöön, mutta en mitenkään raaski piilottaa sitä kaappien sisään vaan laitoin sen paraatipaikalle keittiöpyyhehyllyn päälle.

Riemusta puheen ollen...löysin toiselta kirpparilta unelmieni rahin Ruusulaan. Se oli päällystetty ruusukankaalla, siinä oli pastellinvihreät jalat ja säilytystilaa sisällä. Kaunotar oli piilotettu romun alle, mutta kirppishaukkana osasin penkoa sen esiin. Sitten pettymys: ei hintaa! Olen epäillyt salaliittoa: joku on vienyt hintalapun mukanaan ja yrittänyt piilottaa rahin :D Nimittäin kyseisellä kirpparilla käy vain käteismaksu ja minäkin olen joskus joutunut puntaroimaan mitä kaikkea voin ostaa. Ajatella! ;)




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Lepohetki laiturilla

Just nyt tuntuu siltä, että voisin kölliä peiton alla laiturilla ja tuijottaa ulappaa, juoda kuumaa kaakaota ja vaan olla. Miniloma mökillä, miten ihana ajatus...harmi vaan ei taida olla realismia ympäriinsä ryömivän taaperon ja arjen ahertamisen takia.

Onneksi voi haaveilla :))




maanantai 19. syyskuuta 2016

Ihana viltti

Kierrätyskeskuksesta löytyi ihana puuvillaviltti parilla eurolla. Siinä ei ole ruusuja, hälyttävää kyllä ;) Tuntumaltaan ja kuosiltaan se silti ihastutti. Ja väriensä puolesta se sopii rottinki- ja ruusujuttujen pariksi.

Terassipatio on saanut valkoisen kaiteen taaperoturvallisuuden nimissä. Suunnittelen siihen jotain kukkaviritelmiä ensi kesänä :)





lauantai 17. syyskuuta 2016

Parasta syksyssä

Illat pimenevät ja talvi lähestyy. Ihan parasta syksyssä on laittaa takkaan tuli ja sytyttää kynttilät. Keittää teetä ja nautiskella sitä kiikkustuolissa. Jos virkkuut ovat kädenulottuvilla niin virkata mummonneliö jos toinenkin.

Kuinka erilaiselta Ruusula näyttääkään takkatulen ja kynttilöiden valossa. Kotoisalta ja kutsuvalta, eri tavalla kuin kesällä.

Ihanat ruusukynttilät ovat Prismasta ja isoja tulitikkuja ostin Mosa Interiors-kaupasta. Olen pitkien tikkujen fani takan- ja saunanlämmityshommissa, joita on luvassa tänäkin viikonloppuna.

Kotoisaa viikonloppua :)







torstai 15. syyskuuta 2016

Romulyhdyt

Nämä ihanat romulyhdyt löytyivät kierrätyskeskuksesta. Mies totesi, että mitä romumpaa, niin sua kiinnostaa. Totta! :D







sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Sähkökaapin piilotus

Ruusulan olkkarin kulmassa on susiruma sähkökaappi. Poistaakaan sitä ei voi, joten valitsin piilotuksen. Sähköhärvelin päälle rakennettiin valekaappi.

Valekaappiin löytyi isän kätköistä vanha keittiökaapin ovi. Runko kaappiin löytyi sieltä täältä, eli se viriteltiin sähkökaapin ympärille jämälaudoista. Hämäyksen vuoksi kaapin vasempaan reunaan laitettiin nuppi, vaikka se aukeaa alhaalta. Pohjalauta löytyi vasta tänä kesänä, ja se jäi hieman irvistämään. Toivoakseni siihen ei kiinnitä huomiota kukaan muu kuin minä.

Vielä pitäisi löytää lisää seinäkoristeita kaapin ympärille, niin hämäys olisi täydellinen ;)





perjantai 9. syyskuuta 2016

Näen punaista

Viime aikoina olen bongannut kirppareilta vaaleanpunaisen sijaan kaikkea punaista Ruusulaan.

Tämä ikivanha soittorasia oli niin kreisi, etten voinut jättää sitä jälkeeni. Ruusuja ja lintuja, ihan kuin Ruusulassa :)



Ihana ruusumekko odottaa toivottavasti helteistä ensi kesää.

Punainen ruusupyyhe löytyi kuin tilauksesta Lippakioskiin.






Nämä äitini punaiset kukat eivät löytyneet kirpparilta, mutta silti ihailen niiden väriä ja tarmoa -  ne vaan jaksavat kukkia. Mistäs saisi itse samaa energiaa pimenevään syksyyn :)


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Pyykkikori

Pienessä mökissä pääsee käyttämään luovuuttaan etenkin säilytystilojen suhteen. Kierrätyskeskuksesta löytyi tämä rottinkinen kori, josta päätimme tehdä Ruusulaan pyykkikorin. Tätä ennen pyykit on laitettu Clas Ohlsonin muovikassiin, joka toki on kaunis ;) mutta ehkäpä tämä rottinkikori on kuitenkin sisustukseen sopivampi.

Rottinkikoria voi käyttää myös pikkupöytänä eikä se mielestäni "maisemaa" rumenna. Mies ideoi myös, että Ruusulan tekstiilit voisivat talvehtia kaupunkikodissa tässä kyseissä korissa. Sitä on sitten helppo liikutella keväällä uuden mökkikauden alkaessa.




tiistai 6. syyskuuta 2016

Ruusuinen lampunjalka

Löysin tämän superihanan lampunjalan eräästä antiikkikaupasta. Vain varjostin puuttuu.

Olen viime aikoina huomannut, että kirppareiden ja antiikkikauppojen hinnat ovat lähestyneet toisiaan, jos ei ole kyse hc-antiikista. Senpä takia olen hissukseen katsellut myös antiikkikauppojen valikoimia ja tehnytkin muutamia tosi upeita löytöjä, lähinnä kotiin, mutta tämän yksilön Ruusulaan.

Lampun ainoa huono puoli on kiikkeryys, mutta jo ostopäätöstä tehdessä päätin että siitä selvitään. On tää vaan niin ihana ja Ruusulaan sopiva :)



sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pannunalunen hamahelmistä

Kesän aikana on tullut ahkeroitua erilaisten käsitöiden saralla.

Hamahelmet eivät ole olleet minun juttuni ennen kuin tajusin, että niistähän voisi näperrellä jotain Ruusulaan.

Etsin Pinterestistä muutaman ruusuisen ruutuvirkkaus/ristipisto-ohjeen, joita pystyisi soveltamaan hamahelmiin.

Voittajaksi selviytyi tämä supersimppeli malli (kuva lainattu linkin takaa):













































Hamahelmien asettelu kannattaa aloittaa ylhäältä ruusukuviosta ja edetä rivi kerrallaan alaspäin. Jatkoin vihreää kuviota hiukan pidemmälle kuin ohjeessa neuvotaan. Soveltaminen on helppoa etenkin ruutukaavassa.

Harmaita hiuksia minulle aiheutti silitysvaihe. Ensimmäinen alunen meni vähän pieleen kun silitin helmet liian epätasaisesti. Osa suli, osa irtosi. Eli tarkkana saa olla.

Kaiken kaikkiaan hamahelmeily oli rentouttavaa puuhaa. Ehkäpä tartun helmeen toisenkin kerran.




perjantai 2. syyskuuta 2016

Kahvihetki rottinkituolissa

Meidän taaperoisen päikkärit ovat niitä hetkiä kun saan nauttia kahvin kuumana ja lukea vaikka lehteä. Jos vielä ilmatkin suosivat, niin mikäs siinä päivää paistetellessa Ruusulan terassipatiolla.

Kuvissa näkyy uusi lempipaikkani. Ihanan patinoitunut rottinkituoli löytyi kierrätyskeskuksesta.

Isoäidinneliöistä virkattu peitto on käsityö vuosien takaa. Nyt haaveilen jos jaksaisin virkata taas peiton.

Meidän vaavi viihtyy niin hyvin mökillä, että mieltä lämmittää. Voi sitä riemua kun patiolta löytyi keppi ja käpy. Paljon kivempia kuin tavalliset lelut. Ehkäpä mökkihöperyys kulkee geeneissä? :)






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...